sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kansakunnan apatia ja muistamattomuus

Suomen kansaa vaivaa selkeästi poliittinen apatia. Kun seuraa maailman tilannetta, voi helposti huomata että siellä reagoidaan voimakkaammin oman maan, ja miksei välillä ulkomaailmankin asioihin.
Otetaan esimerkiksi Nokia : "Saksassa Nokian toiminta kuumensi mielipiteitä alkuvuodesta 2008, kun yhtiö sulki matkapuhelintehtaan Bochumissa (300 työpaikkaa) ja siirty tuotannon halvemman työvoiman Romaniaan. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Kurt Beck sanoi Bild am Sonntag -lehden haastattelussa, että "hänen kodissaan ei tästä lähtien ole Nokian puhelimia". Saksan ammattiliittojen keskusjärjestö DGB kehotti boikotoimaan Nokian tuotteita, ja liittokansleri Angela Merkel vaati Nokialta selitystä, miksi Bochumin tehdas oli suljettu. Saksassa keskusteltiin myös siitä, että Nokian saamat tuet pitäisi periä takaisin. Bochumin tehtaan ammattiosaston johto järjesti mielenosoituksia, ja tehtaassa oli ainakin yksi täydellinen työnseisaus."
Ja kyseessä oli "vain" 300 työpaikkaa. Suomessa kun tehdään vastaavia toimenpiteitä ("Matkapuhelinyhtiö Nokia vähentää Salon tehtaaltaan 1 100 - 1 200 työpaikkaa, kirjoittaa Helsingin Sanomat." ) niin suomalaiset vaan kirjoittavat agressioitaan Helsingin Sanomien keskustelupalstalle.

Ranskassa arviolta 10 000 maanviljelijää päättää pistää hösseliksi ja heistä 1300 tukkivat traktoreineen keskeisimpien katujen liikennettä. Ihan vain parantaakseen olojaan jotka olivat huonontuneet entisestään. Meillä Suomessa "onneksi" "Maanviljelijöiden mielenosoitus sujui rauhallisesti. Paikalla heitä oli vajaat sata. Onhan tämä Suomi tietysti pieni maa, mutta eikö meillä välimatkat ole myöskin "pieniä" ja Suomenhan piti elää metsästä ja maataloudesta...? Luulisi tässä olevan kysymys tärkeistä asioista.

Opiskelijat ovat tunnetusti aktiivista porukkaa. Chilessä vallataan kouluja, Ranskan opiskelijoiden saavutuksista kannattaa tehdä oma wikipedia-sivu, Italiassa (Roomassa) piiritetään sadantuhannen ihmisen voimin ministeriö ja muissa kaupungeissa muutamat tuhannet tukevat omilla mielenilmauksillaan, mutta meillä Suomessa "arviolta pari tuhatta opiskelijaa osoitti keskiviikkona (21.4.2010) Helsingissä mieltä maksuttoman koulutuksen puolesta. Parituhatta saatiin varmasti paikalle ihan vaivattomasti, nimittäin: "Jotta ylioppilaskunnan bussi tulisi täyteen, mielenosoitusmatkaa markkinoitiin myös Ikea-reissuna. Bussimatkalla jyväskyläläiset pysähtyvät mielenosoituksen lisäksi pariksi tunniksi myös Vantaan Ikeassa."

Toisinaan meillä Suomessa napistaan kahvipöydissä ja kaksplussan keskustelupalstoilla että voi hittovie, kun on presidenttinä se ja se. Oli se sitten ankka-ahtisaari tai muumimamma-halonen. No itsehän me tietysti se sinne valittiin, oli kuka milloinkin.
Malediiveilla on vissiin kapinoitu muuallakin kuin netin keskustelupalstoilla kun kerran presidenttikin erosi...

Suomessa tuntuu ihmisillä olevan poliittinen muisti erittäin huono. Jopa ehkä huonompi kuin muutamilla poliitikoilla itsellään. Jo puolessa vuodessa unohtuvat sanat ja teotkin. Ihmettelen suuresti sitä, että eduskuntavaalien suurimpia ääniharavia tuntuvat olevan ne, jotka vähiten ovat saaneet eduskunnassa aikaan. Sama pätee aika pitkälle kunnallispolitiikkaankin.

"Tutut nimet jatkavat eduskuntaryhmien johdossa". Niin jatkavat, ja korottavat edelleen omia palkkojaan, ajavat omia etujaan ja vaativat torkkupeittojaan. Ja edelleen ne samat ihmiset siellä haluavat kiristää köyhien vyötä, pienentää määrärahoja terveydenhuollosta ja koulutuksesta.. Ja lista on loputon. Vastaavasti ollaan valmiita kylvämään rahaa vaikka lainaamalla ulkomaille. Eikä pelkästään poliitikot, vaan myös yhteisöt: kirkon ulkomaanapu ja muut mukavat yhdistykset keräävät samoihin kohteisiin vuodesta toiseen rahaa. Ja ihmiset antavat. Ja sitten valitetaan kuitenkin samaan aikaan että rahaa ei ole.. Miksemme me Suomessa kerää rahaa itsellemme? Miksi me emme kerää niitä uusia poliisiautoja kansalaiskeräyksellä tai palkkaa syrjäseudulle lääkäriä sen sijaan että viemme 3000 kondomia naulalla ripustettavaksi afrikkaan savimajan oven yläpuolelle? Viimeiset muutamat kymmenet vuodet (jo isoäidin aikaan ainakin) koululla on pidetty nälkäpäiväkeräyksiä ja muita vastaavia. Kehitysapurahaa syydetään valtion taholta afrikkaankin ties kuinka monetta vuosikymmentä, eikä kertaakaan ei ole käsittääkseni uutisoitu siitä että tilanne olisi parantunut. Oma mielipiteeni on, että niin kauan kun me länsimaat tyrkytämme rahaa, eihän "kehitysmaiden" kannatakaan parantaa tilannettaan. Ei kannata yrittää, kun rahaa tulee kuitenkin (rikkaille). Jos lopetamme avun antamisen, heidän on vaan selvittävä. Lainaamme Kreikallekin rahaa, ja oletamme, että Kreikka korjaa tilanteensa lähivuosina rahan avulla. Miksi afrikan lapset kuolevat nälkään edelleen?

Mutta tosiaan. Eikö meidän suomalaisten ole aika jo lopettaa pelkkä vinkuminen netissä ja kahvipöydissä, ennenkuin meillä ei ole enää kahvia tai pullaa siihen kahvipöytään? Eikö ole jo korkea aika tuulettaa poliittisia piirejä ja tarttua härkää sarvista työolojenkin parantamiseksi, sekä omien, jo kertaalleen saavutettujen etujen säilyttämiseksi? Äänestämällä voi vaikuttaa. Ihan oikeasti.

Seuraava mahdollisuus on kunnallisvaaleissa ensi syksynä. Nyt on hyvä alkaa jo tarkkailemaan sitä, miten kunnallispoliitikot ovat menneellä kaudella toimineet, ja ketä halutaan pitää vaikuttamassa oman kunnan asioihin. Vai halutaanko siellä pitää ketään vanhoja? Paikallislehtien ja netin keskustelupalstat ovat pullollaan kirjoituksia siitä, miten palvelut vähenevät ja loittonevat. Jos jokainen näistä valittajista ylipäätään äänestäisi, asioihin saataisiin ehkä muutosta. Ja toisaalta: jos jokainen näistä valittajista jo äänestää, niin kannattaa kulkea lähimmän peilin eteen ja kysyä itseltään, tuliko taas äänestettyä sitä samaa, tuttua poliitikkoa, joka tarjosi kuitenkin kupin kahvia torikahvilassa jutustellessaan?

Ja mitä tulee siihen huonoon muistiin: on hyvä muistaa vanha kansanviisaus
"Sarvista härkää, sanoista miestä."

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Mikä meitä vaivaa?

Viime viikonloppuna oli Piraattipuolueen Kymen vaalipiirin piiriyhdistyksen kevätkokous. Osanotto ei päätä huimannut, me samat aktiivit istuimme paikalla, nyt sentään kahdesta kaupungista yhdistettynä. Kiitos Lappeenrannan edustukselle! Yhden jäsenen menetimme, valitettavasti, ja perusteluina ensin oli että "puolue ei aja asiaa joita haluaisin itse ajaa", ja kun kyseltiin että mitä ne sellaiset asiat ovat, vastaus muuttui muotoon "kun ei puolueessa tapahdu ikinä mitään".

Toissaviikolla pistäydyin nissan-klubin kymimiittingissä. Paikalla oli kutakuinkin samat viitisen henkeä mitä yleensä. Aiemmin tapailimme Anjalankosken abc:llä, sitten siirryimme tämän vuoden alusta Haminaan, abc:lle. Minne lie vie tie ensi vuonna, sitähän ei vielä tiedä. Nämä kaksi kaupunkia eivät ainakaan porukkaa houkuttele paikalle.
Pidimme tuossa laskiaisena vähän grillimiittinkiäkin nissanistien kanssa. Paikalla meitä oli kaikenkaikkiaan... 5.

Aikoinaan järjestelin metalliliitossa ammattiosaston matkaa erotiikkamessuille. Polvillani rukoilin työkavereita tulemaan mukaan, omavastuuhan reissussa oli suorastaan idioottihalpa. Sain muutamia jamppoja mukaan että sain bussin täyteen ja matkan toteutumaan.

Mistä johtuu, että ihmiset toistuvasti valittavat, ettei toimintaa ole? Toimintaahan olisi, jos sitä järjestettäisiin. Vaan kuka järjestää, jos aina on vain "omalla porukalla" ja yksin. Leffaillan organisointi isommalle porukalle vaatii edes vähän tietoa siitä, kuinka monta ihmistä on tulossa paikalle. Ja sitten kun varaat liput ja syömingit, kuinka moni peruukaan viime tingassa..?

Olemmeko me nyky"nuoret" Kymenlaaksossa todellakin niin pullamössösukupolvea ettei kiinnosta autokerhot, poliittiset puolueet eikä edes ammattiliiton yhteistoiminta? Emmekö jaksa nousta tietokoneiltamme ulkoilemaan? Olemmeko sosiaalisesti liian arkoja, kun ihmissuhteemme rajoittuvat vain facebookkiin ja messengeriin? Olemmeko liian köyhiä ostaaksemme polkupyörän jolla pääsisimme paikalle? Vai syytämmekö olematonta paikallisliikennettä ja vr:n ongelmia?

Helsingin sanomat "uutisoivat" että Kokoomusnuorten aktiivin raiskausmielipiteet ihmetyttävät. Tämän blogauksen jälkeen voidaan todennäköisesti todeta myös että "Piraattiaktiivin (josta kukaan ei ole kuullutkaan) mielipiteet eivät ihmetytä ketään". Ai mikseivät? Koska tämän seuraavan mielipiteeni kanssa kukaan ei voi olla toista mieltä.
1. Olen sitä mieltä että raiskaus on aina raiskaus, ja näin ollen rikos, tapahtui se avioliitossa tai sen ulkopuolella. Tai vaikka vain toinen osapuoli olisi avioliitossa. Naisella on aina oikeus sanoa ei. (Kunhan varautuu miehen menettämiseen.) Miehelläkin on aina oikeus sanoa ei. (Mikäli kestää naisen nalkutusta.)
2. Naisen, kuten miehenkin, aviollinen velvollisuus on seksi. Ellei toisin ole avioliittoa solmittaessa sovittu keskinäisesti. Jokaisella on tietysti päiviä, tai oikeastaan kausia, jolloin ei haluta. Mutta jos se haluttomuus kestää viikkotolkulla, kuukausitolkulla / vuositolkulla on ehkä syytä hankkia apua, itsensä ja toisen takia. Tai sitten on sovittava avoimesta avioliitosta, jossa se aktiivisempi osapuoli voi myös tapailla muita.

Jotenka kantani Elisa Siekkisen mielipiteiden suhteen on 60% hyväksyvä.
Ratkaisuehdotukseni tulevaisuuden varalle olisi seuraavanlainen linjaus:
Mikäli puoliso raiskaa avioliitossa puolisonsa, pitäisi raiskaustuomion ohella heidät tuomita samantien myös avioeroon. Tämä suojelisi kaikkia kolmea: naista joutumasta uudelleenraiskatuksi, miestä tulemasta tuomituksi toistuvasti samasta rikoksesta sekä yhteiskunnan varoja haaskaukselta.
Jos ihmiset eivät ole niin järkeviä, että eroaisivat siinä vaiheessa kun eivät halua enää antaa piparia / meisseliä tai vaativat sitä niin raivoisasti että tilanne saavuttaa pisteen jossa "täytyy" raiskata, eikö silloin olisi järkevintä tosiaan erottaa heidät?

Minut valittiin muuten nyt sitten Kymen piraattien puheenjohtajaksi. Yritän saada näkyvyyttä paikallispiraateille nykyistä enemmän sekä pyrin ottamaan kantaa paikallisiin asioihin sen mitä työkiireet antavat myöden tällä hetkellä. Kesä on rakentamisen ja kiireiden aikaa, lumien tultua helpottaa taas. Mutta ainahan on viikonloput.. Minulle saa vihjata, joko blogiin tai sähköpostiin (tomi.simola@piraattipuolue.fi) että millaisista asioista haluaisitte kantani kuulla.
Tänä viikonloppuna suunnistan Akaalle, Piraattipuolueen kevätkokoukseen. Tältä seudulta en saanut mukaani avopuolisoni lisäksi muita piraatteja vaikka olisi ollut mahdollisuus kimppakyytiin, saa nähdä mikä on tilanne paikan päällä muun Suomen osalta. Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Pitkää tikkua ja arpapeliäkö?

Meillä on tuttavaperhe, jossa kysymys oleskeluluvista on akuutti. Olen seurannut nyt tovin aikaa heidän tilannettaan ja olen tullut pohtineeksi että onko Suomessa maahanmuuttopolitiikkaa ollenkaan, vai vedetäänkö täällä oleskelulupia hatusta arpomalla vai ihan vain pitkää tikkua kiskomalla.

Meillä on tapauksia jossa maahanmuuttajataustaiset ihmiset tekevät rikoksia, ja heitä ei voida karkoittaa, koska "kotimaassa on epävakaat olot". Ja rikoksia tehdään sitten lisää. Ja jostain syystä meille on tullut myös jo rikoksen tehneitä turvapaikanhakijoita ja muita maahanmuuttajia. Ja tässä tulee nimenomaan ilmi se, mistä olen huolissani: väkivaltarikolliset, kuten raiskarit, tappajat, naistenhakkaajat. Siinä ryhmä jota en soisi tulevan Suomeen, heillä ei useinkaan ole halua sopeutua kulttuuriin, vaan levittää omaa kulttuuriaan tänne.

Tuttavaperheen mies on kotoisin Turkista. Hän ei ole kurdi, vaan turkkilainen, ja hänelle tämä ero on tärkeä. Hän rakastui suomalaiseen naiseen ja sai tämän kanssa pojan. Hän haki oleskelulupaa, mutta sai kieltävän päätöksen hyvin selkeän viestin kera: "perhesyitä ei tule harkita rikollisen taustan takia". Rikollinen tausta? Turkkilainen? On ollut jopa vankilassa?? Kuulostaa pahalta.
Mutta tarkastellaan tilannetta hieman lähempää silti. Turkin lainsäädäntö ja käytännöt poikkeavat Suomen vastaavista hyvin paljon. Itsekään en ole tutustunut sen kummemmin kuin pintapuolisesti, joten en voi esitellä kaikkia eroja. Tämä on kuitenkin tullut ilmi: miehellä oli firma, joka teki konkurssin hänestä itsestään osittain riippumattomista syistä. Hänellä oli tukkuliike joka ajautui taloudellisiin vaikeuksiin. Hänet tuomittiin vankeuteen, ja hän kärsi tuomionsa. Turkissa ei kuitenkaan tuomion "lusiminen" poista maksuvelvoitetta, joten hän lähti maasta etsimään toimeentuloa muualta. Hän ajautui Suomeen, ja tässä nyt olemme. Hän ei ole tehnyt väkivaltarikosta, ja on jopa sovittanutkin, ainakin meidän katsomuksemme mukaan, rikoksensa. Mutta silti, hänet haluttaisiin nyt häätää perheensä luota, vaikka Suomessa hän ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen.
Hänestä on kerrottava vielä muutama fakta, jotta kokonaiskuvaa saadaan vielä vähän laajennettua. Hän on omaksunut suomalaisen kulttuurin melko pitkälle. Hän viettää joulua ja muita "kristillisiä" juhlapyhiä perheensä kanssa. Heidän lapsensa on kastettu ev.lut.kirkon jäseneksi. Hän syö suomalaisia ruokia, pitää saunasta, suomalaisesta oluesta ja syö jopa makkaraa. Ja se tärkein kaikesta: 11kuukauden oleskelun jälkeen hän oli suomenkielen opiskeluissaan jo niin pitkällä että pystyi asioimaan lähes missä tahansa ja nykyisellään hän pystyy keskustelemaan lähes asiasta kuin asiasta kenen tahansa kanssa. Perheen yhteinen kieli ei ole englanti, vaan mies on opetellut suomea ja perheen äiti opiskelee turkin kieltä, jotta heidän lapsensa voi kasvaa kaksikielisenä.
Kun heitä katselee, tietää, että todellista rakkautta on olemassa.

Pariskunnan vaiheista kerrottakoon sen verran, että mies ei ole puoleentoista vuoteen päässyt käymään turkissa omien vanhempiensa ja sisarustensa luona, sillä hän ei pääsisi takaisin Suomeen oman "lähiperheensä" luokse jos hän poistuisi maasta.
Tähän mennessä se, että hän on valittanut oleskelulupapäätöksestä, hankkinut Turkin tuomiosta asiakirjat ja virallisen käännöksen niihin sekä liudan muita "todisteita", on tullut maksamaan tuhansia euroja. Eikä suinkaan yhteiskunnalle, vaan hänen anopilleen.
Koska miehellä ei ollut oleskelulupaa, mutta lapsi oli saanut alkunsa, pariskunta halusi naimisiin pikimmiten. Kouvolan maistraatti kieltäytyi vihkimästä heitä. Onneksi ratkaisu löytyi kuitenkin ja he sanoivat toisilleen "tahdon" vieraan paikkakunnan maistraatissa. Kymenlaakson ulkopuolella.
Mies ei varmasti tunne itseään tervetulleeksi Kymenlaaksoon. Ei, vaikka hän on rakentamassa tänne talon perheelleen, on hommannut itselleen kurssipaikan jonka hän saa aloittaa heti oleskeluluvan saatuaan. Hän on opiskellut kieltä ja haluaa töihin, ja aikoo maksaa veronsa Kymenlaaksoon.

Miksi me emme halua tällaista ihmistä Suomeen? Miksi me emme halua häntä Kymenlaaksoon? Ja miksi me edelleen otamme vastaan väkivaltarikollisia? Miksi me pidämme täällä ihmisiä, jotka ovat sortuneet rikokseen Suomessa, Suomen lakien mukaan??

Äänestysasioita

Aivan aluksi haluan.. Minun on hieman pyydeltävä anteeksi: tässä on ollut hieman kotikiireitä. Vaalien alla ei työnteko lopu, eikä perhe-elämääkään saa paussille, vaikka välillä haluaisikin. Avopuolisoni sisaren toiseksi nuorin "vauveli" on meillä kyläilemässä parhaillaan, ja 3 vuotiaan touhottaessa ympäriinsä on hiukan vaikea paneutua kirjoittamaan tekstiä joka ei sisällä jokeltelua...

Mutta niin. Haluan kantaa korteni kekoon ja levittää vaalipornon "ilo"sanomaa maailmalle omalta osaltani. Nyt ollaan hyvällä asialla. Itsehän vielä nykyistä nuorempana miehenä kunnallisvaaleihin ehdolla ollessani kävin aseman parkissa strippaamassa. Olen varma että osa äänistä tuli juurikin tästä syystä. Joten jos luet tätä blogia ja satut asumaan uudellamaalla, niin Jeppe on ihan hyvä vaihtoehto, äänestyslappuun vain nro 151.
Latausohjeet ja asiasta lisätietoa voi vilkaista Jepen blogista.
Mikäli tässä nyt sitten ihmetellään että miten sitä näin jaetaan jotain joka normaalisti on k-18, niin otetaan Jepen sivustolta suora lainaus lopusta: "Jeppe - Piraattivaaliporno 2011 on harrastetuotanto ja on siksi rikoslain 18 b § ja Laki kuvaohjelmien tarkastamisesta 8 § nojalla sallittua julkaista sitä vapaasti kelle tahansa. Eikö olekin hienoa kun huonosti kirjoitetuista turhista holhouslaeista löytyy porsaanreikiä?"

Ennakkoäänestys on parhaillaan menossa. Ennakkoäänestys on ihan hyvä keino välttää vaalipäivän ruuhka ja mahdollinen "hups mikä sää, en viitsi lähteä äänestämään"- päätös. Varsinkin lapsiperheissä äänestys on tärkeää, ja nimenomaan lasten kanssa on hyvä käydä kävelemässä perheen voimin ennakkoäänestyspaikalle. Jos paikasta on epäselvyyttä, niin tässä avuksi lista kaikista Suomen ennakkoäänestyspaikoista kunnittain. Itse ajattelin tänään kävellä avopuolisoni ja taaperon kera tuohon lähikirjastooni, kun näytti että tänään siellä voi käydä äänestämässä 10-15 välisenä aikana. Toivon näkeväni mahdollisimman monta perhettä jotka ovat päättäneet kuluttaa osan sunnuntai-päivästään samoin.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Liikuttaako meitä?

12.4.2007 Esitetyssä Kuningaskuluttajassa oli puhetta lentämisestä ja sen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Vaikka sinällään voidaan vain kiistellä, onko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa miltä osin, faktaa on kuitenkin se, että ihminen vaikuttaa maapalloon enemmän tai vähemmän toimillaan. Joten oletetaan nyt tämän kirjoituksen ajan ainakin, että ilmastonmuutos tapahtuu, ja me voimme siihen valinnoillamme vaikuttaa hidastavasti tai nopeuttavasti, valinnoista riippuen.
Kuningaskuluttajassa esitettiin että lentäminen edistää ilmastonmuutosta jopa 50 kertaa sen mitä junalla matkustaminen. Ympäristön kannalta siis lentäminen on tämänhetkisistä liikkumismuodoista kaikkein vahingollisinta. Todellisuudessa päästöjä on vaikea laskea, lasketaanko ne per istuin vai per henkilö, millä konetyypillä lennetään jne, mutta kuitenkin voidaan katsoa, että lentäminen, huolimatta miten asiaa katsotaan, saastuttaa eniten.

Kouvolan sanomista luin tässä taannoin että Suomeen on tulossa kotimaan liikenteeseen ns. halpalentoja. Että päästäisiin sitten Helsingistä Tampereelle tai vaikkapa Rovaniemelle ja halvalla. Ja halpaahan se on jos verrataan VR:n nykyisiin hintoihin, jotka ihmetyttävät allekirjoittanutta kovasti. Otetaan esimerkkinä tässä vaikka matka täältä kotoKouvostoliitosta anoppilaan Jyväskylään. Mikäli otan ja lähden huomenna, eli tuikitavallisena tiistaina siinä kymmenen aikaan, lähtö maksaa 38.60€. Itseltäni. Tietysti ottaisin avovaimon mukaan, ja sittenhän hinta olisikin jo rapiat 77 euroa. Voi olla että anopin sanonta "vieraat ja kala alkavat haista kolmessa päivässä" pitää paikkansa ja sieltä haluttaisi tulla kotiinkin, ja sitten pitääkin ostaa paluulippu. Otetaan ja valikoidaan sopiva juna, näyttäisi lähtevän viiden aikaan. Yhdelle näyttäisi olevan 43.90€, ja jos haluaa vaimokkeen äitinsä luota takaisin, niin joutuu pulittamaan 87,80€. Tähän mennessä matka on tullut siis kahdelta ihmiseltä maksamaan 165 euroa. Ongelmana on vaan se, että eihän sitä mistään koiranvahtia näin ex-tempore saa, joten kaksi koiraa joutuu matkustamaan mukana. Se tekee muutaman kympin lisää hintaan. Näin ollen siitä, että suosin ympäristöä, minun pitäisi maksaa parisataa euroa, kun yksityisautolla kuljen tuon saman matkan, näillä bensan hinnoilla(kin), edestakaisin tämän perheeni voimin noin viidelläkymmenellä (50€) eurolla.

Joten; vaikka junaliikenne on se, mitä pitäisi ilmastollisesti suosia, se ei ole varteenotettava vaihtoehto rahallisesti. Väliin jää siis autoilu. Autoilu ei ole niin ekologista mitä junaliikenne olisi, mutta on kaukana niistä päästöistä mitä lentoliikenne aiheuttaa.

Mikäli nyt sitten haluan jostain syystä olla ajamatta itse, mitä suosin monista syistä, minun tulee halvemmaksi ottaa lentokone, joka saastuttaa siis kovasti ja lämmittää ilmastoa 2-5 kertaa enemmän kuin vastaavat hiilidioksipäästöt maan pinnalla.
Kun varsinkin yksityisautoilua pidetään erittäin huonona asiana ja meillä on riesana väliaikainen autovero, (joka täytti tässä männävuosina 50v..) polttoaineverotus ja kaikki muutkin kivat maksut, niin miten on mahdollista, että lentämisestä, jonka on todettu olevan kaikkien tutkimusten ja laskutapojen mukaan ilmastolle ja kaikelle ympäristölle huonoin mahdollinen matkustustapa, voidaan tarjota halpalentoja kaupungista toiseen jopa näinkin pienessä maassa?

Tällä hetkellä monelta päättäjältä unohtuu se, että Suomi, vaikka onkin pieni maa, ei ole silti rakentunut joka paikassa samoin kuin pääkaupunkiseudulla, jossa on metro ja raitiovaunu. Ja mitä tulee suurimpiin kaupunkeihin, niin julkinen liikenne yleensä toimii. On busseja jotka kulkevat useita kertoja päivässä, jopa useita kertoja tunnissa. Mutta sitten kun lähdemme vähän syrjemmälle, kuten vaikka tänne meidän Kouvolaan, niin jo työssäkäyminen on mahdotonta ilman autoa, mikäli työvuorot ovat kolmivuorotyötä tai jollain tapaa muuten epäsäännöllisiä. Ja jos puhutaan ihan oikeasta maaseudusta, jota vielä Suomesta kuitenkin löytyy, niin auto alkaa olla todellakin välttämättömyys ihan kaikkeen asiointiin. Ei siihen tarvita luksushaluja, vaan ihan päivittäisen leivän ja muun ruuan hankinta on mahdotonta ilman omaa autoa.

Sen sijaan että rokotetaan ja sakotetaan kaikkia autoilijoita, voitaisiin vallanhyvin toteuttaa pääkaupunkiseudulla, jossa siis on oikeasti toimiva ja varteenotettava julkinen liikenne, esimerkiksi korotetut maksut yksityisauton käytöstä pääkaupunkiseudun sisäisessä liikenteessä. Ja vaikka pääkaupunkiseutua rokotettaisiin, niin ehkä olisi syytä miettiä maksujen keventämistä paikoilla, joilla auton käyttö on välttämätöntä. Voisiko autovero määräytyä asumispaikan ja auton käyttötavan mukaan sen sijaan että verotetaan painon tai päästöjen mukaan?
Polttoaineiden hinta haukkaa nykyisellään suuren osan autoilijan lompakon sisällöstä. Polttoaineen hinta itsessään on suurelta osin (59.8%) veroa. Kun raakaöljyn hinta kallistuu, polttoaineen hinta kallistuu. Kun raakaöljyn hinta laskee, niin miten käy polttoaineen? No ei se ainakaan laske. Ehkä hyvällä onnella hinnannousu pysähtyy hetkiseksi. Voisiko syrjäseuduilla ajatella että polttoaineesta saisi jotain takaisinpäin kuittia vastaan, tai voisiko Suomessa ajoneuvokulttuuria tukea paremmin? Harrasteajoneuvoja on kuitenkin Suomessa useampia tuhansia. Miksi tämä yksi harrastus saa osakseen niin paljon parjausta ja vainoamista? Eikö polttoaineen hintaa todellakaan ole varaa alentaa? Autoilija maksaa jo osansa veroista pelkästään auton osissa, saati sitten öljyissä, lasinpesunesteissä, jäähdytinnesteissä, jarrunesteissä, wunderbaumeissa... Karvanopista nyt puhumattakaan. Ei tässä ihan heti keksi, mikä toinen harrastus autoilun lisäksi olisi näin tuottoisaa valtion kassalle. Jos jollekulle tulee mieleen, ilmoittakaa toki minullekin.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Tuomiot Suomessa

Kouvolan sanomissa [10.3.2011] oli artikkeli huumetuomioiden eroista Suomen ja Venäjän välillä. Venäjällä n.150g heroiinierän salakuljetuksesta oli saatu 8.5 vuotta vankeutta, kun taas vastaavasti Suomessa sai samansuuruisesta erästä vuoden ja 9kk ehdollista.
Jälkimmäisessä tapauksessa tekijät olivat kaikenkaikkiaan kahdeksalla eri kerralla kuljettaneet Suomeen 457g mutta kiinnijäämiskerralla heillä oli "vain" mainittu 151g lasti mukanaan. Kokonaismäärä oli siis lähes puoli kiloa.
Mielestäni tässä tapauksessa tuomio on lähinnä naurettava, kun sen suhteuttaa tuodun heroiinin määrään ja oletettuun katukauppa-arvoon. Pikainen googletus antaa ymmärtää että puolisen kiloa suht puhdasta tavaraa olisi noin 200 000 euron arvoinen lasti kadulla.

Suomessa olisi syytä uudistaa lainsäädäntöä ja tiukentaa tuomioita huomattavasti. Tällä hetkellä langetetut tuomiot sekä huumeiden osalta että pahoinpitelyistä, tapoista, eläinrääkkäyksestä ja seksuaalirikoksistakin ovat suorastaan idioottimaisen kevyitä tekoihin nähden. Tämänhetkinen vallitseva käytäntö tekee rikoksien yrittämisestä lähestulkoon kannattavaa. Jos tuomiosta selviää ehdonalaisella, mutta rikastumismahdollisuus on olemassa, ihmisiä suorastaan kannustetaan yrittämään jotain muuta kuin rehellistä työtä; kiinnijäämisriskitkin ovat monessa rikoksissa suht alhaiset.
Riski, ettei ehdonalaisen tuomion jälkeen mahdollisesti saa unelmiensa työpaikkaa, tai että mikäli on kyvytön maksamaan langetettuja korvauksia ja siitä hyvästä saa luottohäiriömerkinnän ei todellisuudessa vaikuta ollenkaan ennaltaehkäisevästi näiden rikosten tekijöihin. Miksi Suomessa rikosten tekemisestä tehdään kannattavaa toimintaa? Eikö meillä olisi mahdollisuus koventaa tuomioita entisestään?
Ja mitä tulee vankilaoloihin Suomessa, niin sehän on kuulemani mukaan kuin hotellissa eläisi. Televisiot löytyvät selleistä, tietokoneen käyttö on mahdollista, työnteko ei ole pakollista, mutta mikäli työtä tehdään niin siitä saadaan jopa kovempia palkkoja mitä vartijat tienaavat. Tietysti on hyvä että vankeja yritetään sopeuttaa takaisin yhteiskuntaan, mutta pitäisikö tässä olla jokin suodatin, jolla karsittaisiin "toivottomat tapaukset" pois ja keskitettäisiin niitä sopeuttamisvaroja vain niihin joiden kohdalla on todennäköistä ettei heistä rikoksenuusijoita tule? Tällä hetkellä vankilaanmenoonkin kannustetaan, sillä vangithan syövät paremmin kuin moni työtön, opiskelija, vanhus tai sairaspäivärahalla elelevä.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Aloitus

Minä, Tomi Simola, olen 27-vuotias Kouvolalainen mies. Olen ehdolla 2011 eduskuntavaaleissa Piraattipuolueen riveissä. Tulen kirjoittamaan tänne mielipiteitäni, jotka ovat tietysti niitä ainoita oikeita, sekä ottamaan kantaa ajankohtaisiin asioihin aina toisinaan. Valitettavasti blogi on vielä tyhjä, mutta kuten sanotaan, palaamme asiaan pian.