sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Äänestysasioita

Aivan aluksi haluan.. Minun on hieman pyydeltävä anteeksi: tässä on ollut hieman kotikiireitä. Vaalien alla ei työnteko lopu, eikä perhe-elämääkään saa paussille, vaikka välillä haluaisikin. Avopuolisoni sisaren toiseksi nuorin "vauveli" on meillä kyläilemässä parhaillaan, ja 3 vuotiaan touhottaessa ympäriinsä on hiukan vaikea paneutua kirjoittamaan tekstiä joka ei sisällä jokeltelua...

Mutta niin. Haluan kantaa korteni kekoon ja levittää vaalipornon "ilo"sanomaa maailmalle omalta osaltani. Nyt ollaan hyvällä asialla. Itsehän vielä nykyistä nuorempana miehenä kunnallisvaaleihin ehdolla ollessani kävin aseman parkissa strippaamassa. Olen varma että osa äänistä tuli juurikin tästä syystä. Joten jos luet tätä blogia ja satut asumaan uudellamaalla, niin Jeppe on ihan hyvä vaihtoehto, äänestyslappuun vain nro 151.
Latausohjeet ja asiasta lisätietoa voi vilkaista Jepen blogista.
Mikäli tässä nyt sitten ihmetellään että miten sitä näin jaetaan jotain joka normaalisti on k-18, niin otetaan Jepen sivustolta suora lainaus lopusta: "Jeppe - Piraattivaaliporno 2011 on harrastetuotanto ja on siksi rikoslain 18 b § ja Laki kuvaohjelmien tarkastamisesta 8 § nojalla sallittua julkaista sitä vapaasti kelle tahansa. Eikö olekin hienoa kun huonosti kirjoitetuista turhista holhouslaeista löytyy porsaanreikiä?"

Ennakkoäänestys on parhaillaan menossa. Ennakkoäänestys on ihan hyvä keino välttää vaalipäivän ruuhka ja mahdollinen "hups mikä sää, en viitsi lähteä äänestämään"- päätös. Varsinkin lapsiperheissä äänestys on tärkeää, ja nimenomaan lasten kanssa on hyvä käydä kävelemässä perheen voimin ennakkoäänestyspaikalle. Jos paikasta on epäselvyyttä, niin tässä avuksi lista kaikista Suomen ennakkoäänestyspaikoista kunnittain. Itse ajattelin tänään kävellä avopuolisoni ja taaperon kera tuohon lähikirjastooni, kun näytti että tänään siellä voi käydä äänestämässä 10-15 välisenä aikana. Toivon näkeväni mahdollisimman monta perhettä jotka ovat päättäneet kuluttaa osan sunnuntai-päivästään samoin.

Ei kommentteja: