maanantai 14. maaliskuuta 2011

Liikuttaako meitä?

12.4.2007 Esitetyssä Kuningaskuluttajassa oli puhetta lentämisestä ja sen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Vaikka sinällään voidaan vain kiistellä, onko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa miltä osin, faktaa on kuitenkin se, että ihminen vaikuttaa maapalloon enemmän tai vähemmän toimillaan. Joten oletetaan nyt tämän kirjoituksen ajan ainakin, että ilmastonmuutos tapahtuu, ja me voimme siihen valinnoillamme vaikuttaa hidastavasti tai nopeuttavasti, valinnoista riippuen.
Kuningaskuluttajassa esitettiin että lentäminen edistää ilmastonmuutosta jopa 50 kertaa sen mitä junalla matkustaminen. Ympäristön kannalta siis lentäminen on tämänhetkisistä liikkumismuodoista kaikkein vahingollisinta. Todellisuudessa päästöjä on vaikea laskea, lasketaanko ne per istuin vai per henkilö, millä konetyypillä lennetään jne, mutta kuitenkin voidaan katsoa, että lentäminen, huolimatta miten asiaa katsotaan, saastuttaa eniten.

Kouvolan sanomista luin tässä taannoin että Suomeen on tulossa kotimaan liikenteeseen ns. halpalentoja. Että päästäisiin sitten Helsingistä Tampereelle tai vaikkapa Rovaniemelle ja halvalla. Ja halpaahan se on jos verrataan VR:n nykyisiin hintoihin, jotka ihmetyttävät allekirjoittanutta kovasti. Otetaan esimerkkinä tässä vaikka matka täältä kotoKouvostoliitosta anoppilaan Jyväskylään. Mikäli otan ja lähden huomenna, eli tuikitavallisena tiistaina siinä kymmenen aikaan, lähtö maksaa 38.60€. Itseltäni. Tietysti ottaisin avovaimon mukaan, ja sittenhän hinta olisikin jo rapiat 77 euroa. Voi olla että anopin sanonta "vieraat ja kala alkavat haista kolmessa päivässä" pitää paikkansa ja sieltä haluttaisi tulla kotiinkin, ja sitten pitääkin ostaa paluulippu. Otetaan ja valikoidaan sopiva juna, näyttäisi lähtevän viiden aikaan. Yhdelle näyttäisi olevan 43.90€, ja jos haluaa vaimokkeen äitinsä luota takaisin, niin joutuu pulittamaan 87,80€. Tähän mennessä matka on tullut siis kahdelta ihmiseltä maksamaan 165 euroa. Ongelmana on vaan se, että eihän sitä mistään koiranvahtia näin ex-tempore saa, joten kaksi koiraa joutuu matkustamaan mukana. Se tekee muutaman kympin lisää hintaan. Näin ollen siitä, että suosin ympäristöä, minun pitäisi maksaa parisataa euroa, kun yksityisautolla kuljen tuon saman matkan, näillä bensan hinnoilla(kin), edestakaisin tämän perheeni voimin noin viidelläkymmenellä (50€) eurolla.

Joten; vaikka junaliikenne on se, mitä pitäisi ilmastollisesti suosia, se ei ole varteenotettava vaihtoehto rahallisesti. Väliin jää siis autoilu. Autoilu ei ole niin ekologista mitä junaliikenne olisi, mutta on kaukana niistä päästöistä mitä lentoliikenne aiheuttaa.

Mikäli nyt sitten haluan jostain syystä olla ajamatta itse, mitä suosin monista syistä, minun tulee halvemmaksi ottaa lentokone, joka saastuttaa siis kovasti ja lämmittää ilmastoa 2-5 kertaa enemmän kuin vastaavat hiilidioksipäästöt maan pinnalla.
Kun varsinkin yksityisautoilua pidetään erittäin huonona asiana ja meillä on riesana väliaikainen autovero, (joka täytti tässä männävuosina 50v..) polttoaineverotus ja kaikki muutkin kivat maksut, niin miten on mahdollista, että lentämisestä, jonka on todettu olevan kaikkien tutkimusten ja laskutapojen mukaan ilmastolle ja kaikelle ympäristölle huonoin mahdollinen matkustustapa, voidaan tarjota halpalentoja kaupungista toiseen jopa näinkin pienessä maassa?

Tällä hetkellä monelta päättäjältä unohtuu se, että Suomi, vaikka onkin pieni maa, ei ole silti rakentunut joka paikassa samoin kuin pääkaupunkiseudulla, jossa on metro ja raitiovaunu. Ja mitä tulee suurimpiin kaupunkeihin, niin julkinen liikenne yleensä toimii. On busseja jotka kulkevat useita kertoja päivässä, jopa useita kertoja tunnissa. Mutta sitten kun lähdemme vähän syrjemmälle, kuten vaikka tänne meidän Kouvolaan, niin jo työssäkäyminen on mahdotonta ilman autoa, mikäli työvuorot ovat kolmivuorotyötä tai jollain tapaa muuten epäsäännöllisiä. Ja jos puhutaan ihan oikeasta maaseudusta, jota vielä Suomesta kuitenkin löytyy, niin auto alkaa olla todellakin välttämättömyys ihan kaikkeen asiointiin. Ei siihen tarvita luksushaluja, vaan ihan päivittäisen leivän ja muun ruuan hankinta on mahdotonta ilman omaa autoa.

Sen sijaan että rokotetaan ja sakotetaan kaikkia autoilijoita, voitaisiin vallanhyvin toteuttaa pääkaupunkiseudulla, jossa siis on oikeasti toimiva ja varteenotettava julkinen liikenne, esimerkiksi korotetut maksut yksityisauton käytöstä pääkaupunkiseudun sisäisessä liikenteessä. Ja vaikka pääkaupunkiseutua rokotettaisiin, niin ehkä olisi syytä miettiä maksujen keventämistä paikoilla, joilla auton käyttö on välttämätöntä. Voisiko autovero määräytyä asumispaikan ja auton käyttötavan mukaan sen sijaan että verotetaan painon tai päästöjen mukaan?
Polttoaineiden hinta haukkaa nykyisellään suuren osan autoilijan lompakon sisällöstä. Polttoaineen hinta itsessään on suurelta osin (59.8%) veroa. Kun raakaöljyn hinta kallistuu, polttoaineen hinta kallistuu. Kun raakaöljyn hinta laskee, niin miten käy polttoaineen? No ei se ainakaan laske. Ehkä hyvällä onnella hinnannousu pysähtyy hetkiseksi. Voisiko syrjäseuduilla ajatella että polttoaineesta saisi jotain takaisinpäin kuittia vastaan, tai voisiko Suomessa ajoneuvokulttuuria tukea paremmin? Harrasteajoneuvoja on kuitenkin Suomessa useampia tuhansia. Miksi tämä yksi harrastus saa osakseen niin paljon parjausta ja vainoamista? Eikö polttoaineen hintaa todellakaan ole varaa alentaa? Autoilija maksaa jo osansa veroista pelkästään auton osissa, saati sitten öljyissä, lasinpesunesteissä, jäähdytinnesteissä, jarrunesteissä, wunderbaumeissa... Karvanopista nyt puhumattakaan. Ei tässä ihan heti keksi, mikä toinen harrastus autoilun lisäksi olisi näin tuottoisaa valtion kassalle. Jos jollekulle tulee mieleen, ilmoittakaa toki minullekin.

Ei kommentteja: